Kollaasitaiteesta: Wangechi Mutu ja Kati Rapia

Kollaasitaide on niitä asioita, joita voisi verrata kahviin. Jokainen saa ihan itse päätellä mitä sillä ajan takaa. Myönnän että käyttämäni vertauskuva ei ole niitä parhaita, mutta aina voi improvisoida tulkinnan suhteen! Joku ehkä tietää etten kauheasti kahvista välitä, toinen keksii että kahvista ei lapsena tykännyt mutta aikuisuuden myötä kahvista on tullut nautittavaa, jopa herkullista. Asenteestani kollaasitaidetta kohtaan voi tietenkin kieliä tälle tekstille antamani otsikkokin.
 Oli asia miten oli, olen aikoinani tykännyt paljonkin erään kenialaissyntyisen, New Yorkin Brooklynissä asuvan taiteilijan tuotannosta. Ja pidän edelleen! Kyse on Wangechi Mutusta, jota pidetään yhtenä aikamme tärkeimmistä afrikkalaisista taiteilijoista.

 

 Vuonna 2010, jos oikein muistan, kävin siskoni kanssa Berliinissä jossa Mutulla (s. 1972) oli yksityisnäyttely Deutsche Guggenheimissa. Näyttely pidettiin Deutsche Bank-pankin nimettyä hänet "vuoden tärkeimmäksi taiteilijaksi" (Wangechi Mutu löytyy esimerkiksi facebookista: www.facebook.com/WangechiMutuStudio). Esillä oli suurikokoisia installaatioita, videotaidetta ja isommanpuoleisia kollaaseja. Aiheiltaan työt keskittyvät naisen vartaloon, sen muotoihin ja elekieleen joita Mutu tulkitsee toisinaan epätavallisen eläimelliseen suuntaan, luotaan työntävinä; jopa karmaisevina. Mutun teoksissa esiintyvä ihmisen keho näyttää kiemurtelevan, kuin se yrittäisi paeta jonnekin, ehkä sille annetuista raameista pois. Kollaasimaisiksi työt tekevät mm. pornokuvastosta leikatut osat, joista muodostuvat hahmoille silmät, otsa tai suu. Tunnelma on surrealistinen ja hiukan ahdistava. Näiden jollain tapaa paljastettujen hahmojen tarkastelusta tulee melkein syyllinen olo.

Palattuamme myöhemmin Kölniin (jossa asuin perheeni kanssa) siskoni ryhtyi innolla tekemään kollaaseja joihin hän lisäsi vesivärejä, liitti helmiä ja muita pieniä esineitä. Mietin että siskoni oli selvästi huomannut taiteijan käyttävän erilaisia materiaaleja saadakseen pinnasta väreilevän ja komiuloitteisen; itse taas olin kiinnittänyt huomioita kuvamaailman maalauksellisuuteen ja aiheisiin. Puhuimme samoista töistä mutta täysin erilaisista näkökulmista. 

Kului jonkin aikaa, jona en nähnyt mitään mikä, kollaasitaiteeksi luokiteltuna, olisi vastaavanlaisesti minua kiehtonut. Viime viikonloppuna päätimme kaverini Sallan kanssa kiertää Helsingin keskustan gallerioita saadaksemme jonkinlaisen kuvan siitä miltä pääkaupunkiseudun taidemaailma tällä hetkellä näyttää. Ehkä hieman pettyneinä näytteillä olevien töiden tasoon (saattaa myös johtua siitä että muutamat mielenkiintoiset galleriat olivat lauantaina suljettuna), kävelimme niitä näitä jutellen Galleria Hippolyteen. Ymmärtääkseni pääsääntöisesti valokuvagalleriana toimiva Hippolyte sijaisee Yrjönkadulta käsin löydetävällä sisäpihalla ja vaikuttaa heti ensikokemaltaan viihtyisältä paikalta (tästä pääset gallerian kotisivuille: www.hippolyte.fi ). Helsinki Contemporary Galleryn aivan liian kirkkaasta valaistuksesta (kaverini kuvailemana: "hammaslääkärivalaistuksesta") tulleena interiööri ja tunnelma olivat suoranaisesti kodikkaat.
 Näyttelyitä oli kaksi - perinteinen valokuvanäyttely ja kollaasinäyttely. Ensimmäisenä mainittu oli Islantilaista maisemaa ja maisemanmuutosta käsittelevä "Frontiers of Another Nature - Pictures from Island"; kooste erilaisten, islannin tunnetuimpiin kuuluvien valokuvaajien töistä. Toinen (tarkemmin Hippolyte Studion puolella oleva) "Juhlat"-niminen koostui suomalaisen kuvataiteilijan Kati Rapian kollaasitöistä. (Lisätietoja Kati Rapiasta sivustolta: www.napaillustrations.com)

  Siinä missä Mutun työt ovat koristeellisia ja hyvin maalauksellisia olivat Kati Rapian (s.1972) työt kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokkaita! Oli mielenkiintoista tutkia millä tavoin Rapia oli liimannut paperista leikattuja osia toisiinsa ja taustaan kiinni niin, että niistä rakentui miltei kolmiulotteiselta vaikuttava kokonaisuus. Rapian työt olivat kuin kollaasitaiteen realismia! Toisaalta teoksista välittyi rauhallisen iloinen tunnelma, jollain jännällä tapaa naivistinen. Kaverini huomasi yhden kollaasin muistuttavan paljonkin David Hockneyn uimaallasmaalauksia; jopa veden roiskeet oltiin kuvailtu valkoisesta paperista leikatulla silpulla. Aivan kuin lapsena "nykäise narusta"-kirjoja katsellessa, teki nytkin mieli kosketella Rapian kollaaseja ja tutkia niitä tarkemmin. Kaiken kaikkiaan voin sanoa että ehkä voisin tämän perusteella maistella sitä kahvia joskus toistekin!

Huom: Oli hauska todeta että kummatkin taiteilijat ovat sattumoisin syntyneet samana vuonna (1972)!