Matematiikkaa ja punainen täysikuu

"Juuri Hän saattaa auringon paistamaan ja kuun loistamaan ja on määrännyt sille asentonsa, niin että te voitte tietää vuosien kulun ja ajanlaskun. Kaiken tämän Hän on tehnyt totuudessa. Hän selittää merkkinsä ihmisille, joilla on ymmärrystä." (Quran 10:5)

 

Mikä on matemaatikon suhtautuminen uskontoon? Entä uskonnollisen suhtautuminen matematiikkaan? Kumoavatko looginen päättely ja uskonnollinen ajattelutapa toisensa?

Juhannusvieraiden lähdettyä, mökille jää perhe ja ihmeellinen hiljaisuus. Täydellinen kesäpäivä taittuu täydelliseksi kesäyöksi ja ihmisten istuessa terassilla ja rantakalliolla taivaalle nousee kirkas täysikuu.

Keskustelen helsinkiläisen serkkuni kanssa joka opiskelee pääkaupungissa matematiikkaa.
Kerron ylioppilastodistuksessani komeilevasta, matematiikan kirjallisesta kokeesta saamastani pistemäärästä. 0 pistettä. Suullinen: 3 pistettä. Nauramme hetkisen saavutukselleni ja jatkamme keskustelua.

Sanon minun älyllisen kapasiteettini olevan matemaattiseen pohdiskeluun yksinkertaisesti aivan liian olematon, mutta olen silti kiinnostunut matemaattis-analyyttisestä ajattelutavasta ja vakuuttunut siitä että maailmamme perustuu aina toistuviin kaavoihin, uusiutuviin sykleihin!

Serkkuni nyökkää ymmärtäväisesti mutta vastaa että minun ei pitäisi aliarvioida älyäni, matematiikassa kun ei ole kyse siitä että ihminen kykenisi älyllisiin huippusuorituksiin, vaan löytäisi ratkaisuja komplekseihin kysymyksiin mahdollisimman pienin askelin edeten. Ihmisen äly kun on rajallinen muutenkin! Looginen ajattelu on silti ihmiselle luonnollista, se kun on perusteellinen ja luotettava tapa hahmottaa maailmaa ja maailmankaikkeutta.

Vastaan että ymmärrän, kykyni ajatella asioita loogisesti on asia josta en haluaisi tinkiä. Mutta vaikka serkkuni suttupaperille yksinkertaisesti visualisoima matemaattinen laskelma tuntuukin järkeenkäyvältä, puhdas matemaattis-looginen ajattelutapa tuntuu minusta silti vieraalta, ehkä jollain tapaa litteältä. On kuin siitä puuttuisi jokin olennainen dimensio.

Sillä välin taivaalla loistava kuu on muuttunut punertavaksi ja vedelle on muodostunut läikehtivä silta. Siirrymme rannalle ihastelemaan kaunista näkymää, juomaan Pepsiä ja ollaksemme hyttysten purtavana. Hyttyset! Mikä turhake! Onko niistä tässä maailmassa mitään hyötyä? Hyötyä tai ei, vastaisi uskonnollinen ihminen, hyttysille on annettu tässä ekosysteemissä paikka; niiden mahdollisia hyötyjä tai haittoja ei ihmisen pitäisi kyseenalaistaa. Loogis-analyyttisesti ajatteleva vastaisi niiden olemassaolon hyödyn perustelevan niitä syövien Lintujen ja muiden saalistajien ravintoketjujen tarkastelun antamat tulokset.

Stereotypia matemaattis-loogisesti ajattelevasta ihmisestä todennäköisesti olisi sitä mieltä että maailma selittyy loogisilla päätelmillä tekemistämme havainnoista. Asiat joista emme pysty olemaan varmoja tai jotka eivät ole ihmisen havaittavissa perustuvat oletettavasti samoihin kaavoihin ja ovat vain pieni toistaiseksi ratkaisematon palapelin pala. 

Perinteinen kuva uskonnollisesta ihmisestä taas on, että tämän olisi helpompi hyväksyä se, että maailmankaikkeus perustuu monimutkaiseen systeemiin, kuvioihin tai kaavoihin jotka ovat ihmisen tutkittavissa mutta eivät silti välttämättä ikinä avaudu ihmiselle täysin. Tilaa annetaan siis jonkinlaiselle mysteerille, Jumalalle, jonka voimat/toiminta ovat/on meille arvoitus.

"Kuu kuumottaa punahohtoisena ja Hemulin on aika istuttaa onnenpuun siemen. Vai enteileekö kuun väri sittenkin onnettomuutta?" (Muumit: Punainen täysikuu)

Itse, uskonnollisena ihmisenä, pystyn samaistumaan viimeisenä mainittuun ihmistyyppiin. Silti serkkuni kanssa käymäni keskustelu laajensi horisonttiani taas hitusen, ja olen entistä enemmän vakuuttunut siitä, että jokaisella ihmisellä on velvollisuus ja kuuluu olla mahdollisuus oppia, tutkia ja oivaltaa!

Uskonto kun ei sulje tiedettä pois. Uskonto on parhaimmillaan rikkaus, joka mahdollistaa meille tutkia, miettiä, analysoida ja oivaltaa universumin lakeja, vilpittömästi ihailla ympärillä olevaa luontoamme, itseämme, mutta myös tuntea kiitollisuutta ja nöyrtyä luonnon ja Luojan edessä. 

Matematiikkakaan ei sulje pois tiettyjä sitä kyseenalaistavia mahdollisuuksia. Se ei ole uskonnollinen tapa tarkastella maailmaa, eikä välttämättä ole maailmakatsomus ollenkaan. Siksi se voi kulkea käsikäden erilaisten filosofisten, uskonnollisten tai muiden hengellisten käsitysten kanssa, sillä se ei väitä olevansa absoluuttinen totuus tai vaadi harrastajaltaan minkäänlaista uskollisuutta.

Olisiko parempaa hetkeä keskustella maailmankatsomuksellisista kysymyksistä matemaattis-analyyttisestä näkökulmasta kuin mystisen, hohtavan punaisen täysikuun loistaessa taivaalla?

(Valokuva: Ilona from One goal, one dream - blog)